”Reilut pennut, sudenpennut, jälleen koolla on!”

Sudenpennut (7-9 v.) ovat lippukunnan pienintä, iloisinta ja vikkelintä sakkia. Sudarit on retkillä niitä, joilla on sukat hukassa, huivit lerpallaan ja liian iso rinkka selässä, mutta silti aina hymy korviin asti! Sudenpenturyhmää kutsutaan laumaksi, ja laumanjohtajaa akelaksi. Sudareita on ihan sikana, ja sen takia laumat kokoontuvat Nissaksen Asukaspuistolla – siellä on tilaa temmeltää sisällä ja ulkona. Tällä hetkellä lippukunnassamme on 4 laumaa: Ilvekset, Partiopandat, Partiopantterit ja Hiutaleet.
Sudenpentujen partio-ohjelma koostuu jäljistä, jotka sisältävät erilaisia aktiviteetteja. Esimerkiksi ”Kädentaidot” -jäljen aktiviteetteja ovat napin tai merkin ompelu, teen vanhasta esineestä jotain uutta ja valmistan itse pelin. ”Luonnontuntemus”-jälkeen kuuluu mm. tutustuminen oman asuinalueen eläimiin, kasveihin, lintuihin ja sieniin. Aktiviteettien kautta harjoitellaan aikuisen opastuksella ryhmässä toimimista, itsenäistä tekemistä sekä opitaan uusia tietoja ja taitoja ympäröivästä maailmasta. Jälkien tekemisen lisäksi laumailloissa leikitään (esimerkiksi piitä!) ja opetellaan partiotapoja. Sudareiden partioasuun kuuluu partiohuivin lisäksi tummansininen kolitsipaita ja siisti tumma alaosa. Jälki-merkit ommellaan itse paidan oikeaan hihaan. Partiohuivin sudenpentu saa ensimmäisellä retkellään tai viimeistään joulukuussa Joulunuotiolla.

