Partiosyksy on alkanut!

  Sotungin Tulikettujen syksy starttasi 17.8. Hakunilassa pidetyssä aloitustapahtumassa. Meitä oli ihan hurjan monta vanhaa ja uutta partiolaista paikalla leikkimässä, puuhailemassa ja syömässä lettuja. Saimme joukkoihimme myös kaksi uutta aikuista, jotka lähtivät johtamaan ekstralaumaa! Suuri kiitos heille! Lippukunnassamme on tällä hetkellä 127 jäsentä, jotka kokoontuvat yhdeksänä ryhmänä. Kaikki eka-kolmasluokkalaisten ryhmät ovat täynnä, mutta sitä vanhempia mahtuu mukaan! Ryhmien kokousajat ja -paikat löydät täältä.   Syksyllä järjestämme tuttuun tapaan ikäkausien omat viikonloppuretket. Sudenpentujen sekä seikkailijoiden retket osuvat samalle viikonlopulle 3.-5.11., tarpojat ja samoajat retkeilevät 17.-19.11. Ryhmät voivat osallistua myös piirin ja Kannuksen partiotaitokisoihin (Susen Loikka ja Laten Laukka) ja muihin tapahtumiin.  Joulukuussa lippukunta …

Kiitos kesäleiristä!

Kiitos kaikille osallistujille ja johtajille mahtavasta kesäleiristä! Ohjelmassa oli mm. Taru Porojen Herrasta -haikki, uimista, melomista, leffa, trangiapoppareita, askartelua ja disco! Lisäksi vietimme ”polttarit”, eli tyttöjen ja poikien omat illat sekä yhdistymisseremonian. Kuvia löydät kasapäin Facebookista!  

Tuikku-Tytöt ry on nyt Sotungin Tuliketut ry

Hakunilan alueen partiolippukunta Tuikku-Tytöt ry on muuttanut nimensä Sotungin Tuliketut ry:ksi. Uusi nimi on hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa. Nimenvaihdoksen taustalla on Tuikku-Tyttöjen yhdistyminen tyttölippukunnasta sekalippukunnaksi hakunilalaisen Kehäpartio ry:n kanssa. Kehäpartion jäsenet liittyvät Sotungin Tulikettujen jäseniksi, ja loppuvuonna Kehäpartio ry lakkauttaa yhdistyksensä. Lippukunnan yhteystiedot muuttuvat vain sähköpostin osalta. Uusi sähköpostiosoite on sotungintuliketut@gmail.com, mutta parhaiten yhteyden meihin saa lippukunnanjohtajan tai muun johtajiston kautta. Lippukunnan tilinumero pysyy samana, mutta saajan nimi on nyt Sotungin Tuliketut ry. Pankki ohjannee vielä vanhalla nimellä maksetut maksut meille, kunhan tilinumero on oikein.   Tuikku-Tyttöjen somekanavat, kuten Facebook– ja nettisivut, päivitään kesän aikana Sotungin Tulikettujen sivuiksi. Lippukunnan kesäleirillä …